Metrosta

Metro tavoittaa Joka päivä yli 20 miljoonaa lukijaa, yli 100 kaupungissa, 21 maassa. Se on maailman laajalevikkisin kansainvälinen uutislehti
Metro on kansainvälinen, poliittisesti riippumaton, eri maissa paikallisella kielellä ilmestyvä uutislehti, joka näki päivänvalon Tukholmassa vuonna 1995.

Metro on ilmestynyt Suomessa vuodesta 1999 alkaen. Suomessa Metroa julkaisee Sanoma-WSOY – konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö.

Metrosta dramaattisesti erilaisen kuin muut lehdet? Tietysti se, että se on maksuton, mutta Metron olemassaolon oikeutus löytyy edelleen uutisista. Joka arkipäivä Metro paketoi kuluneen vuorokauden uutistapahtumat lukijaystävälliseksi ja luotettavaksi uutislehdeksi. Metron on myös paljon muuta kuin pelkkä uutislehti. Päivittäiset teemasivustot, liitteet ja erikoislehdet täydentävät omalta osaltaan päivittäistä uutistarjontaa. Tästä parhaana esimerkkinä toimii joka perjantai ilmestyvä Metro Live.Kansainvälisyys on myös tärkeä osa Metron identiteettiä. Metrolla on yli 400 toimittajaa eri puolilla maailmaa. Tämä näkyy myös Suomessa Metron sivuilla niin kuvina, kuin juttuinakin. Sama toimii myös toisin päin. Eri maiden Metro vaihtavat jatkuvasti keskenään musiikki- ja elokuvamaailman supertähtien haastatteluja Eri tavalla tekeminen, tehokas uutisointi, kansainvälisyys, käsijakelu ja tajunnan räjäyttävät ratkaisut yhdistettynä oikeaan lukuhetkeen ovat kaikki yhdessä ja jokainen erikseen Metron tunnusmerkkejä. Nämä edellä mainitut elementit ovat juuri niitä toimenpiteitä joilla me pyrimme luomaan lisäarvoa lukijoidemme ja kuin asiakkaidemmekin arkeen.